sunnuntai 9. marraskuuta 2014

Luupäitä tammikuussa, toivottavasti!


Nyt on laitettu alulle pitkään suunnittelemani Iitan ja Ellin yhdistelmä.
Tapaamme vielä tiistaina ja sitten toivon, että olisi "pullat uunissa".
Astutus oli uskomattoman helppo. Vilma ja Velmu laitettiin keskenään Velmun autoon ja parin minuutin kuluttua avasimme takaluukun ja pitelimme hieman kiinni nalkissa olevia rakastavaisia 

torstai 29. toukokuuta 2014

Epilepsia

Nyt on epilepsia harmillisesti hyökännyt myös Luupään kenneliin.

Luupään Filmaattinen Peikko s. 17.7.2010
v. 2014 ollut 3 hieman isompaa epikohtausta.
Ei virallisesti diagnosoitu, mutta aika selkeä epitapaus.

Luupään Hyökyaalto s. 7.7.2011
v. 2014 ollut 2-3 pientä epikohtausta.
Ei virallisesti diagnosoitu, mutta aika selkeä epitapaus.
Steriloitu 23.4.2014

torstai 8. toukokuuta 2014

Ei vapaita pentuja

Kaikki Luupäät k-pentueesta ovat löytäneet kodin.
Onnea ja menestystä Shirolle, Ronjalle ja Sirulle <3
Miina jäi tänne meidän lauman jatkoksi :)

lauantai 19. huhtikuuta 2014

Viimeinen vapaa Luupää

Pitkään kestänyt juupas-eipäs-kiista keltaisen ja oranssin välillä
on päättynyt ja vapaana on keltainen pentu.
Kuka osaa kuka ei jää siis kotiin ja Kuka muu muka etsii kotia.
Useita viikkoja pallottelin näiden kahden välillä, sillä valinta oli todella vaikea.
Lopulta kuitenkin möhkömpi vei koko perheemme sydämen ja
sirompi saa lähteä valloittamaan maailmaa.
Toiveena olisi jonkin verran näyttelyinnostusta omaava koti.
Koti Turun seudulla olisi plussaa, jotta voisin seurata Luupään elämää läheltä :)
Tulevan kodin sijainti ei kuitenkaan ole se pääasia.
Pentu on "heti valmis", sirutettu, rekisteröity ja lääkärintarkastama.
http://jalostus.kennelliitto.fi/frmKoira.aspx?RekNo=FI20290%2F14&R=83
Ota yhteyttä ata@atantaide.net


maanantai 10. maaliskuuta 2014

Tytöt 4 viikkoa


Punainen 90 - 297 - 530 – 790 – 995g
Oranssi 131 - 318 - 555 – 815 – 980g
Lime 75 - 190 - 350 – 610 – 810g
Keltainen 118 - 325 - 550 – 815 – 1000g

Kuulumisia:

Tiedustelut: ata@atantaide.net

***

tiistai 11. helmikuuta 2014

Tyttöenergiaa

Viime yönä syntyivät Hanin ja Skipperin viisi tytärtä.

Kennel Luupään

Syntynyt viisi narttupentua 11.02.2014

isä: INTOPIUKAN PILVILINNOISSA
silmät terveet, polvet 0/0, lonkat A/A

emä: LUUPÄÄN HIRMUMYRSKY
silmät terveet, polvet 0/0, lonkat A/A

Yhdistelmä Koira.Netissä:

Kuvia ja tarinaa, kiitos Kati

maanantai 3. helmikuuta 2014

Pentukuulumisia

Yhdistelmä Koira.Netissä
http://jalostus.kennelliitto.fi/frmSukutaulu.aspx?RekNoI=FI27718/10&ReknoE=FI44198/11

Viikon sisällä odotamme perheenlisäystä Hanille ja Skipperille.
Hanin kotiväki on pitänyt ahkerasti blogia,
joten sieltä löytyy kuvia ja juttua tiineyden etenemisestä.
http://pikkudemi.blogspot.fi/
Eilen Hani muutti meille pentulomalle.

Näyttelykuulumisia

Kansainvälinen näyttely 18.1.2014, Turku

Luupään Demoni, val, eri, vak2, pn2, sa, varaca (muuttuu cacibiksi)
Luupään Elämän Ilo, val, eri, vak4, pu4, sa
Luupään Hirmumyrsky, avo, eri, avk2, sa
Luupään Bilekärpänen, avo, eri, avk3, sa
Luupään Fantastinen Keiju, avo, eh